Huolta ja murhetta

Kun Sofianna oli 8.luokalla ja syyslukukautta kulunut jonkin aikaa, luokanvalvoja soitti ja kysyi, että käykö tämä teidän Sofianna koulua ollenkaan. Oli tullut ilmi, että Sofianna ei ollut lainkaan mennyt kouluun. Ei ollut mennyt yli kahteen kuukauteen ja oli pahasti jäänyt muista jälkeen. Vanhemmat olivat vakavasti huolissaan ja keskustelivat Sofiannan kanssa tuosta asiasta. Sofianna kertoi, ettei ollut mennyt kouluun vaan oli viettänyt aikaansa kirjastossa ja joskus mennyt bussilla kaupungille ja syönyt päivällä lounaan jossakin ravintolassa. Koulussa ei ollut käynyt lainkaan.


Sofiannalta kyseltiin asiaa ja taustalta paljastui koulukiusaaminen. Sofiannaa oli muutamat muut oppilaat alkaneet kiusata. He olivat haukkuneet, sättineet ja arvostelleet Sofiannaa koko ajan eikä kukaan olut siihen puuttunut, opettajatkin olivat antaneet sen tapahtua tai jopa menneet mukaan kiusaamiseen ja yksi syy miksi Sofiannaa kiusattiin, oli vammainen sisko ja Sofiannaa haukuttiin vammaiseksi koska siskokin on vammainen. Lisäksi siitäkin kun Sofianna oli huostaanotettu ja adoptoitu lapsena, Sofiannaa oli kiusattu.


Sofianna oli todella ahdistunut ja masentunut asiasta ja kiusaaminen oli alkanut jo 7.luokalla, mutta hän ei ollut kertonut asiasta kotona. Sofiannan asiasta pidettiin palaveria koulussa ja sovittiin siitä, että Sofianna siirretään jälleen pienryhmään opiskelemaan ja siellä on pienempi porukka ja omaan tahtiin voi opiskella. Pienryhmä on samassa koulussa. Sofianna pääsi pienryhmään ja siellä tutustui muihinkin oppilaisiin joilla kouluvaikeuksia ja siinä pienryhmässä oli 8 oppilasta luokka-asteilta 7-10. Sofianna alkoi viihtyä siinä luokassa ja luokassa oli muun muassa mielenterveysongelmaisia ja oppimisvaikeuksisia sekä lievästi vammaisia oppilaita. Sofianna löysi jälleen koulunkäynnin ilon ja alkoi taas tykätä opiskelusta ja sai ystäviä.



Janikallakin meni hyvin. Janika oli nyt 4-vuotias ja toista vuotta päiväkodissa hoidossa, Siellä meni muuten hyvin, mutta Janikalle tarttui helposti kaikki mahdolliset flunssat ja mahataudit joiden takia joko äiti tai isä joutui monesti jäämään töistä tai opiskelupaikasta kotiin Janikaa hoitamaan muutamaksi päiväksi. Janika oli kerran myös sairaalassa lasten osastolla tiputuksessa koska oli saanut flunssan jälkitautina keuhkokuumeen. Janika kuitenkin toipui keuhkokuumeesta hyvin ja sairaalassa oli kuulemma olut koko osaston ilopilleri, josta kaikki olivat tykänneet.



Janika puhui vain joitakin sanoja, ei osanuut lauseita, mutta ilmeillä ja eleillä Janika kertoi paljon. Kotona Janika halaili paljon kaikkia perheenjäseniä ja tuli syliin ja oli todella herttainen ja ihana. Sekä vanhemmat että Sofianna olivat iloisia kun heillä on tämä Janika. Janikassa oli toki oma hommansa, tyttö oli kovin vilkas, karkaili usein kaupoissa, kaduilla ja julkisila paikoilla, käytti edelleen vaippoja ja oli itsepäinen ja kiukutteli, mutta silti enemmän hänessä oli hyvää kuin huonoa.



Vanhemmilla oli onnellinen ja hyvä parisuhde ja lasten hoito ja kasvatus sujui hyvin ja vaikka lapsilla oli ongelmia, niin silti lapset olivat heille rakkaita ja tärkeitä. Kerran mentiin Janikan mieliksi koko perhe katsomaan sirkuspelleä ostoskeskukselle. Siellä oli paljon lapsia ja perheitä katsomassa pelleä. Janika istui yleensä rattaissa tiukasti niihin köytettynä, koska Janikalla on paha tapa karkailla julkisilla paikoilla heti kun silmä välttää. Pelleä katsottiin ja Janika nukahti rattaisiinsa ja arveltiin, että siinä se varmaan nukkuu ja hetkeksi jätettiin Janika valvomatta. Mutta kohta huomattiin, että tyttö oli karannut. Tyttö oli jotenkin saanut itsensä rattaista pois ja nyt tyttöä ei näkynyt missään. Koko perhe huuteli Janikaa mutta Janikasta ei mitään kuulunut.



Alettiin olla jo epätoivoisia mutta sitten Sofianna huomasi että Janika istuu pellen sylissä ja hymyilee oikein leveästi. Äiti meni heti hakemaan Janikaa ja sanoi vihaisesti, että karkaaminen on erittäin ruma ja tyhmä tapa, mutta sirkuspele vaan nauroi ja sanoi, että tyttö oli vaan utelias ja halusi tulla moikkaamaan. Äitikin leppyi ja Janikasta otettiin kuva jossa Janika istui pellen sylissä ja Sofianna oli ostanut hattaran jonka hän antoi Janikalle ja Janika siinä kuvassa iloisena pellen sylissä söi hattaraa.



Sofianna oli 14-vuotias 8.luokkalainen joka kävi koulua pienluokassa ja vapaa-aikanaan sunnuntaisin oman seurakunnan nuorten kokouksissa jotka pidettiin sakramenttikokouksen jälkeen. Vaikka Sofianna perheineen oli mormoni, niin myös helluntaiseurakunnan ja vapaaseurakunnan nuorten illoissa Sofianna kävi ja toinen noista tilaisuuksista oli vain nuorille suunnattu mutta toisessa oli nuorten lisäksi myös aikuisiakin ja Sofianna tutustui siellä hieman yli kolmekymppiseen naiseen joka kävi noissa illoissa ja jota Sofianna oli muutaman kerran myös mormonikirkollakin nähnyt. Sofianna kertoi avoimesti tuolle naiselle olevansa Down-tytön isosisko ja että hän toivoo, että se nainen rukoilisi pikkusiskon puolesta ja nainen lupasi rukoilla.




Sofianna oli löytänyt netistä kyseisen naisen blogin ja myös vauvapalstan keskusteluja kyseisestä naisesta ja sellaisia juttuja missä sitä naista oli haukuttu. Sofianna vei haukut poliisille ja sanoi, että hänen ystäväänsä haukutaan netissä ja Sofianna myös kirjoitti vihaisesti, että varokaa haukkumasta tai teile käy huonosti.


Sofianna suunnitteli jo tulevaisuutta. Pian alkaisi yhdeksäs luokka joka on viimeinen vuosi peruskoulussa. Sofianna halusi lähteä maatalousalalle opiskelemaan. Se oli Sofiannan unelma ja haave. Samoihin aikoihin Sofiannan isä valmistui puusepäksi ammattikoulusta.